top of page
Etsi

Kulttuurileikkaukset heikentävät Suomen turvallisuutta

  • Writer: Otto Kylmälä
    Otto Kylmälä
  • 24.3.
  • 2 min käytetty lukemiseen

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi perjantaina 14.3. taiteen ja kulttuurin valtakunnallisten yhteisöjen yleisavustukset. Luvut ovat karua luettavaa.


Lähes kaikilta toimijoilta on leikattu tukea ja pahimmillaan arkkitehtien, näyttelijöiden ja kuvataideopettajien yhdistyksiltä on viety avustus kokonaan pois.


Leikkaukset kohdistuvat erityisen rankasta jo muutenkin kriisissä olevaan elokuva- ja AV-alaan. Tuki päätettiin lakkauttaa Suomen elokuvaohjaajaliitto Selolta, dokumenttikillalta, animaatioklinikalta, Suomen elokuva- ja mediatyöntekijät SET ry:ltä ja Teatteri- ja mediatyöntekijöiltä.


Nämä yhdistykset ja liitot ovat parantaneet alan asemaa, työoloja ja -ehtoja ja antaneet oikeudellista apua. Toimineet siis ammattiliittojen asemassa vuosikymmeniä. Tuen lopettamiselle ei ole mitään järkeviä perusteita.


Kulttuurin osuus valtion budjetista on vain 0.7 %, mutta kulttuurialan tuotto taloudelle on 3 %. Kyse on kannattavasta teollisuuden alasta, joka ei ainoastaan ole tuottava sijoitus, vaan myös parantaa suomalaisten hyvinvointia ja on keskeinen osa suomalaista identiteettiä.


Samaan aikaan kun valtio tukee suhteettomilla summilla epäeettistä turkistarhausta, kulttuuria ei nähdä työnä tai teollisuutena vain turhana luksustuotteena.


Oikeistohallituksen kulttuurivihamielisyys on kohtuutonta, mutta ennen kaikkea huonoa talouspolitiikkaa, jolla on kauaskantoiset seuraukset.


Helsingissä toimii noin 30 % kaikista valtionosuusrahoitusta saavista toimijoista ja Taiteen edistämiskeskuksen tuensaajista 50 % asuu Helsingissä, mutta Helsinki on pystynyt hyvällä taloudenhoidolla lisäämään noin kahden miljoonan lisärahoituksen kulttuuriin ja torjua hallituksen huonoa politiikkaa. Muut kunnat eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa.


Hallituksen leikkaukset kulttuuriin koskettavat koko Suomea. Suomalainen kulttuuri on yksi tärkeimpiä kuntien vetovoimatekijöitä. Kun teattereita, konserttisaleja ja elokuvateattereita lopetetaan, on niitä vaikea saada takaisin auki.


Tämä tulee todennäköisestä pahentamaan jo entisestään muuttotappiollisten kuntien tilannetta, mutta mitä tapahtuu Suomen puolustukselle, kun Itä-Suomi ja Lappi autioituvat?


Huoltovarmuuskeskus julkaisi viime vuoden joulukuussa selvityksen kulttuurin osallisuudesta huoltovarmuuteen. Selvityksessä todettiin kulttuurin olevan tärkeä osa huoltovarmuuden kokonaiskuvaa ja toivottiin, että poliittiset päättäjät ymmärtäisivät kulttuurialan merkityksen ihmisten hyvinvoinnille erityisesti häiriö- ja poikkeusoloissa, kulttuurin roolin kansalaisia yhdistävänä voimana ja medialukutaidon merkityksen.


Selvityksessä todetaan, että ”medialukutaidon ylläpito ja kehittäminen on keino torjua vihapuhetta, salaliittoteorioita ja informaatiovaikuttamista ja sitä kautta vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttä.”


Kun hallitus romahduttaa ruohonjuuritason toimijat, jäljelle ei jää ketään vahvistamaan suomalaisten kriisinkestävyyttä, ylläpitämään medialukutaitoa ja ehkäisemään informaatiovaikuttamista autioituvassa Suomessa.


Tätäkö Suomen hallitus todella haluaa?


Aikaisemmin sivistyssanaa viljelleiden hallituspuolueiden tulisi pikaisesti tarkastella arvopohjaansa ja leikkausten kauaskantoisia seurauksia Suomen taloudelle, turvallisuudelle ja tulevaisuudelle.


 
 

OTA YHTEYTTÄ

Ota rohkeasti yhteyttä tai ilmoittaudu mukaan tekemään kampanjaa.

Jokaisen apu on arvokasta. Myös ideat ja ehdotukset ensi vuoden kuntavaaleissa huomioitaviksi teemoiksi ovat tervetulleita.

© 2024 by Otto Kylmälä. All rights reserved.

bottom of page