Hallituksen kaavailemat toimeentuloleikkaukset ajavat Suomen ahdinkoon!
- Otto Kylmälä
- 14.1.
- 1 min käytetty lukemiseen
Hallituksen kaavailemat toimeentuloleikkaukset ovat räikeän epäoikeudenmukaisia. Ne koskettavat erityisesti heitä, jotka kamppailevat jo valmiiksi elämän perusasioiden kanssa: työttömiin, nuoriin, eläkeläisiin ja heihin, jotka tarvitsevat yhteiskunnan tukea.
Toimeentulotuen perusosa on yksineläjälle 593 euroa kuukaudessa. Perusosaan kohdistuu jo nyt leikkauksia, jos työtön ei esimerkiksi ole hakeutunut työnhakijaksi. Nyt työryhmä haluaa laajentaa viikatteen kattavuutta ja karsia tukea entistä herkemmin, huomioimalla mm. tuensaajan perheen antama rahallinen tuki vähäisinä tuloina. Kasvaako Suomen talous, jos nuoret ja vähävaraiset eivät uskalla edes tallettaa vanhempien joululahjarahoja?
Vuonna 2023 toimeentulotuen piirissä oli 400 000 henkilöä, mutta tämä on kuitenkin vain 7 % väestöstä. Miksi yhteiskunnan heikoimmat joutuvat kärsimään ensimmäisinä? Miksi niitä, jotka ovat kaatuneet, tulisi potkia?
Nykyinen leikkauspolitiikka on lähtenyt vaarallisille raiteille. Se kuvittelee kannustavansa leikkauksilla ihmisiä töihin, kun todellisuudessa toimeentulotuki on työkaluna viimeisiä selviytymisen keinoja, kun muut tuet eivät ole toimineet. Kuten monissa muissakin hallituksen näköalattomissa toimenpiteissä, toimeentulontuen leikkaaminen kasvattaa ennusteiden mukaan toimeentulonhakijoita jopa sadalla tuhannella.
Valitettavasti tämä on vasta alkua. Hallitus vyöryttää uusia epäoikeudenmukaisia leikkauksia tiedostomatta tosiasioita, että kun ihmisillä ei ole varaa ruokaan ja asumiseen, niin asunnottomuus, mielenterveysongelmat ja päihteiden käyttö lisääntyvät. Nämä asiat eivät saa ihmisiä nopeammin töihin.
Suomi on tilanteessa, jossa useat mediat uutisoivat nälkäisistä lapsista leipäjonoissa, Ylen uutissivuilla on oma seurantakoodi ”köyhyys” ja ruokaan ja lääkkeisiin kohdistuvat veronkorotukset tekevät jo vaikeassa tilanteessa olevien elämästä entistä raskaampaa.
Tätäkö me suomalaiset haluamme lisää?
Uskon, että suuri osa suomalaisista, ja jopa nykyistä hallitusta äänestäneistä, ei halua nähdä kuinka Suomea ajetaan ahdinkoon. Me, jotka emme halua tätä suuntaa Suomelle on vastustettava hallituksen toimia. Yhdessä voimme muuttaa Suomen suuntaa kohti parempaa.